Suomalaisen tekstiiliteollisuuden matka: Omista kankaista kohti kierrätettyyn digikuituun
Share
Uudet teknologiat tekevät tiensä elämäämme, ja tekstiili- ja vaateteollisuus ei ole tästä poikkeus. Se, mikä vielä muutama vuosi sitten tuntui mahdottomalta, määrittää nyt tavan, jolla vaatteitamme suunnitellaan, valmistetaan ja jopa käytetään. Teknologiat ovat muuttaneet tekstiilivalmistusta tehden vaatteiden tuotannosta tehokkaampaa, tarkempaa ja joissain määrin myös ympäristöystävällisempää.
Tekstiiliteollisuus on aikanaan ollu yksi Suomen suurimmista työllistäjistä. Sen kulta-aika oli 1950-luvulla. Kotimainen tuotanto kattoi lähes koko Suomen vaate- ja kodintekstiilitarpeen.
1960-luvulta alkanut alamäki johtui useiden taloudellisten, teknologisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta.
Suomessa teollisuus oli verrattain pienimuotoista, eikä se pystynyt saavuttamaan samoja kustannussäästöjä kuin suuret kansainväliset tehtaat. Monilla yrityksillä oli jo 60- ja 70-luvuilla vanhentunutta kalustoa ja vanhanaikaiset tuotantomenetelmät, jolloin automaation ja uusien synteettisten kuitujen käyttöönotossa jäätiin jälkeen.
Kulutustottumusten ja kuluttajien maun muutos kasvatti valmiiden vaatteiden kysyntää. Suomalainen teollisuus oli puolestaan pitkään keskittynyt vain kankaisiin ja puolivalmisteisiin.
Maatalousvaltaisen yhteiskunnan muuttuessa teollisuus ja palvelut vetivät työvoimaa pois maaseudulta, jossa moni tekstiilitehdas sijaitsi. Tämä johti työvoimapulaan ja vaikeutti yritysten toimintaa erityisesti pienemmillä paikkakunnilla.
1970–1980-luvuilla suurin osa perinteisistä suomalaisista tekstiilitehtaista (esim. Finlayson, Porin Puuvilla, Verkatehdas) supisti, siirsi tuotantoaan ulkomaille tai lopetti kokonaan. Alan painopiste muuttui; se siirtyi designtuotteisiin, teknisiin tekstiileihin ja brändeihin.
2000-luvun innovaatioiden myötä tekstiilialalle on saatu tuotannon automaatioita ja robotiikkaa. Tästä huolimatta, tekstiilituotteiden valmistus on edelleen hyvin työvoimaintensiivistä. Työvaiheet ja materiaalit edellyttävät sen, että tuotannossa on osaavia teikijöitä.
Valmistava teollisuus työllistää nykyään Suomessa suhteellisen vähän ihmisiä; tuotannossa arvioidaan olevan noin 6 300 henkilöä (finnwatch). Vanhaan aikaan ei ole enää paluuta, mutta kierrätyksen ja uusiokuitujen markkinat ovat lupaavia (vtt). Jos Suomen tekstiiliala onnistuu hyödyntämään osaamistaan, teknologiaansa ja kestävyysprofiiliaan, ala voisi kasvaa merkittävästi investointien sekä uusien työpaikkojen kautta – arviolta jopa 1 miljardin euron investoinnit ja 17 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2035 mennessä (cris.vtt).
Uudet liiketoimintamahdollisuudet tarvitsevat kuitenkin tuekseen sääntelyä, jotta kiertotalousvaatimukset olisivat yhteneväiset. Kiertotalouden kehitystä hidastaa kulutukseen painottuva kuluttajatrendi. Siis kulutetaan vain kulutuksen vuoksi. Suomessa ja Euroopassa valmistettujen tekstiilituotteiden tuotantoedellytykset ovat tiukemmat kuin esimerkiksi Aasiassa valmistetuilla tuotteilla. Tuodut tekstiilit eivät useinkaan sovellu heikon laatunsa takia kierrätykseen, mikä haittaa kierrätystä.
Suomen kilpailukyky ei ole alhaisissa hinnoissa. Yritysten kannalta tärkeää olisi sopeutua nopeasti; kilpailu on kansainvälistä, tuotantokustannukset ovat Suomessa korkeat, joten erikoistuminen, brändi-arvo, vastuullisuus ja innovaatiot voivat olla erottautumiskeinoja. Design ja käsityöperinne voivat saada uutta arvoa, kun ne yhdistetään moderneihin ratkaisuihin.
Suomen vahvuus voisi olla juuri tässä: yhdistää muotoilun, teknologian ja kestävän kehityksen osaaminen yhdeksi kokonaisuudeksi, joka houkuttelee sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiakkaita. Suomen tekstiiliteollisuus on koko historiansa ajan seurannut trendejä perästä. Tarve ihmisten vaatettamiselle ja kotien sekä julkisten tilojen sisustamiselle ei katoa. Merkittävää on se, mistä nämä tekstiilit tulevat ja ketkä niitä valmistavat.
_
Lähteet